Ronseal Perfect Finish on edistyksellinen puunsuoja terasseille ja tuote edustaa terassilaudoituksen vesipohjaisten puunsuojien uutta sukupolvea. Tuote pidentää terassilaudoituksen käyttöikää ja parantaa värin säilymistä suojaamalla puuta sateelta, pakkaselta ja UV-säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Tämä puunsuoja ei halkeile eikä hilseile. Tuote antaa pitkäkestoisen, luonnollisen värisävyn, joka täydentää ja korostaa terassilaudoituksen luonnollista kauneutta.
Pakkauksessa mukana tulevan Ronseal Perfect Finish levitystyökalun avulla terassin käsittely sujuu helposti. Se mahdollistaa työskentelyn seisten, säästäen selkää ja polvia. Sen avulla käsittely sujuu puolessa siitä ajasta, joka kuluisi sivellintä käytettäessä. Levitystyyny ei jätä siveltimenvedonjälkiä, ja oikeinkäytettynä jättää juuri oikean määrän puunsuojaa laudoitukselle.
Käyttökohteet
Ronseal Perfect Finish on tarkoitettu, sekä tasaisille, että uritetuille terasseille. Tuote sopii hyvin käsittelemättömälle ja sään rasittamalle tai aiemmin samanlaisella värillä käsitellylle puulle. Tuote sopii esikäsiteltyihin, painekyllästettyihin ja suoja-aineilla kyllästettyihin terassilaudoituksiin. Puunsuojaa voidaan levittää liuotinpohjaiselle pinnoitukselle, jos se on ollut erittäin pitkään alttiina sään rasituksille. Suosittelemme tarttuvuuden testaamista pienellä, huomaamattomassa paikassa olevalla testialueella.
Kuivumisajat
Ronseal Perfect Finish kuivuu sateen kestäväksi 1,5 tunnin kuluessa. Seuraava kerros voidaan levittää 4 tunnin kuluttua edellisestä käsittelystä. Kuivumisaika riippuu ilmastoolosuhteista ja käsiteltävän terassin perustasta. Anna pinnoitteen kuivua 24 tuntia ennen kuin otat terassin käyttöön.
Riitoisuus
2,5 litran astiasta riittää 15-20 neliömetrin käsittelyyn kahteen kertaan. Riittoisuus riippuu puun imukyvystä ja profiilista. Levitä aina ohuita kerroksia.
Valmistelu
Levitä Ronseal Garden Cleaner –puhdistusainetta laudoitukselle ja hankaa voimakkaasti kovalla h
ar jalla, jotta puun huokoset avautuvat ja epäpuhtaudet irtoavat. Huuhtele perusteellisesti puhtaalla vedellä. Käytä painepesuria, jos sellainen on saatavilla, ja anna lautojen kuivua. Testaa puhtaus läikyttämällä kuivuneelle terassille pieni määrä vettä. Jos vesi helmeilee laudoituksen päällä, puhdista terassi uudestaan. Tällä yksinkertaisella toimenpiteellä voimme varmistua siitä, että terassikylläste imeytyy puuhun, eikä jää kalvoksi terassin pintaan.
Terassilaudoissa ei saa olla pölyä, likaa, öljyä, hometta, levää tai muita epäpuhtauksia. Poista vanha irtonainen, kupruileva tai hilseilevä pinnoite. Testaa tarttuvuus esikäsiteltyyn tai vahapinnoitettuun terassilaudoitukseen pienellä alueella. Uudet terassilaudat on valmisteltava huolellisesti ennen niiden käsittlyä. Noudata terassilaudan valmistajan/myyjän ohjetta puun käsittelystä. Uusi puu ei ole suoraan valmis käsiteltäväksi. Puu voi olla liian tuoretta, märkää tai kyllästysaineen kostuttamaa, eikä se pysty imemään puunsuojaainetta itseensä. Yleisiä ohjeita puun vanhentumiseen ulkona ennen käsittelyä: käsittelemätön puu > väh. 3kk painekyllästetty puu > väh. 1v lämpökäsitelty puu > väh. 1v. Ohjearvot ovat viitteellisiä. Vanhenemiseen vaikuttaa olosuhteet merkittävästi. Katon alla pinta ei vanhene kuten avoterassilla, tai sääolosuhteet ovat olleet epäsuotuisia kuivumisella. Puun vanhentuminen tarkoittaa sitä, että puun pintasolukko rikkoutuu, jonka johdosta puu imee itseensä paremmin käsittelyainetta. Vanhentumisprosessia voi keinotekoisesti nopeuttaa painepesurilla.
Levitys
Levitä vain kuiville terassilaudoille. Älä tee käsittelyä kosteissa olosuhteissa tai jos sadetta on luvassa ennen kuin käsittely on kuivunut. Etiketin värisävy ei välttämättä vastaa täysin todellista värisävyä. Suosittelemme puunsuojan käyttöä pienelle testialueelle lopullisen värisävyn varmistamiseksi. Värisävyyn vaikuttavat puun tyyppi, pinnan laatu, puusyyt, väri, huokoisuus ja aikaisemmat käsittelyt. Tuote on tarkoitettu levitettäväksi kahtena ohuena kerroksena, ei yhtenä paksuna. Kerroksien välissä tulee odottaa vähintään 4 tuntia ennen toisen kerroksen levittämistä. Koska tuote tuntuu kuivalta usein jo 30min. kuluttua levittämisestä on suuri kiusaus levittää sitä liian nopeasti uusi kerros. Tällöin alempi kerros ei ole päässyt kuivumaan ja imeytymään riittävästi jotta pinnasta tulisi kestävä.
Tee näin
Avaa yläkansi ja kokoa levitystyyny. Sekoita puunsuoja-aine perusteellisesti ja kaada sitä noin 1–1,5 cm kaukaloon. Älä ohenna. Kasta tyyny puunsuojaan ja varmista, että tyynyn alapuoli on kokonaan aineen peitossa. Kasta tyyny puunsuojaan tasaisesti, mutta ei liikaa . Poista liika vetämällä tyynyä kaukalon reunaa vasten. Aloita kaukaisimmasta nurkasta ja työnnä tai vedä levitystyynyä puunsyiden suuntaisesti. Tyynyyn imeytyy enemmän puunsuoja-ainetta, kuin siveltimeen, joten voit levittää puunsuojaa pitkin, tasaisin pyyhkäisyin. Tyynyn avulla voit välttää ylimääräisen puunsuoja-aineen kerääntymisen ja levittää sen tasaisesti ja ohuesti terassilaudoitukselle, jolloin uriin ei muodostu lammikoita. Käsittele 3–4 terassilautaa kerrallaan jatkoskohtien välttämiseksi. Suosittelemme, että laudat käsitellään kahteen kertaan. Seuraava kerros voidaan levittää 4 tunnin kuluttua edellistä käsittelystä. Kolmas kerros voidaan levittää, jos halutaan tummempi värisävy. Vältä kuitenkin paksun kalvon muodostumista, koska se voi hilseillä. Levitä puunsuojaa myös kaikkien lautojen sivuille ja päihin, jotta suojaus on mahdollisimman aukoton. Huom: Ronseal -puunsuojaa terasseille on saatavana myös 2,5 litran täyttöpakkaus ilman levitystyökalua.
Työvälineiden puhdistus
Poista puunsuoja tyynystä ja kaukalosta mahdollisimman hyvin ennen puhdistusta. Puhdista tyyny ja kaukalo märkänä vedellä ja pesuaineella. Jätä tyyny aina kuivumaan nukkapintainen puoli ylöspäin. Kuivunut maali voidaan hävittää muun talousjätteen mukana. Älä kaada ainetta viemäreihin tai vesistöihin.